"Felix"

 
PERUSTIETOA

Nimi: Felix
Rotu: sekarotuinen
Sukupuoli: uros (kastroitu 06/12)
Syntynyt: 03.04.2006
Väri: soopeli valkoisin merkein

Säkäkorkeus: 44,5cm
Paino: 13,5kg

TERVEYS

Felixiä ei ole luustokuvattu. Se on ollut perusterve koko elämänsä ajan. Sillä ei ole todettu allergioita, autoimmuunisairauksia tmv. 

TULOKSIA

- Match show

LUONNE

Felix on rauhallinen ja maltillinen koira. Se ei ole mikään penaalin terävin kynä, mutta puuhaa mielellään yhdessä ihmisen kanssa ja oppii uutta, vaikkakin siis hitaasti.
Felix on jokseenkin yksinkertainen otus. Se ei vaadi paljoa ollakseen tyytyväinen ja se on arjessa helppo koira. Sillä ei ole edes riistaviettiä, vaikka todennäköisesti siinä on ties kuinka monta metsästyskoirarotua. Myöskään vahtiviettiä sillä ei ole. Eikä se leiki kovin usein, tosin niinä harvoina kertoina, kun se leikkii, se ottaa siitä kaiken irti.
Felix tulee kaikkien niiden koirien kanssa toimeen, jotka tulevat sen kanssa. Isompien urosten ylin ystävä se ei kuitenkaan välttämättä ole heti alussa. Se ei kuitenkaan koskaan aloita tappelua toisten kanssa, ellei toinen aloita ensin. Sen sijaan se saattaa antaa toisille (tavallisesti siis vain uroksille) varoituksia, jos se ei pidä toisen ympärillä hääräämisestä. Varoituksetkin se yleensä säästä viimeiseen asti ja pyrkii vain välttelemään sellaista seuraa, josta se ei liiemmin välitä. Ihmisistä Felix kuitenkin pitää. Ennen se tapasi mennä kerjäämään vierailta rapsutuksia, mutta nykyään se saattaa olla välillä  välinpitämätönkin.


TAUSTAA

Felix on ensimmäinen koirani. Eikä sekään aluksi edes ollut minun eli tavallaan sain Felixin sen ollessa jo aikuinen.
Felix syntyi vahinkopentuna silloiselle koirallemme Nellille, joka asuu nykyisin mummolassamme. Nelli asui tarhassa ulkokoirana. Lähinaapurimme ulkokoirana ollut uroskoira oli oppinut kiipeämään tarhojen yli. Arvaahan siitä sitten mitä tapahtui, kun Nellille tuli juoksut ja oli tietämättömät omistajat. Kyseinen uroskoira oli pistänyt myös muita lähialueen narttuja tiineeksi. Itse asiassa meidän lähellämme asuukin pari Felixin siskopuolta.
Muistan, kun eräänä aamuna olin lähdössä kouluun ja vilkaisin ikkunasta Nellin tarhaan odottaessani isääni hakemaan minut, ja huomasin vilauksen siitä uroksesta, joka juuri oli hyppäämässä häkistä alas ja lähti tiehensä. Se oli ensi epäilys pennuista ja kerroin siitä isälleni.
Kului aikaa ja isäni epäili Nellin olleen tiinenä, mutta asiasta ei ollut varmuutta, sillä kukaan meistä ei oikeastaan ymmäränyt paljon mitään koirien päälle. Pian syntyikin kuusi pentua, joista kolme oli heikkoja ja kuoli. Kaksi pennuista oli kuitenkin isoja ja hyvässä kunnossa olevia, yksi oli sitten pieni ja heiveröinen. Se oli Felix. Heti ensi näkemä sai minut rakastumaan siihen, se oli pieni, mutta todella sinnikäs. Ihmettelimme miksi Felix löytyi joskus monesti kopin ulkopuolelta, joskus jopa kopin alta ja ties mistä silloin, kun sen silmät eivät olleet vielä edes auenneet. Tämä on vieläkin mysteeri, mutta todennäköisesti Nelli on ollut asialla. Luultavasti syrjinyt heikointa pentua.
Kaikesta tuollaisesta huolimatta siis Felix oli todella sinnikäs pentu. Kaksi muuta isoa pentua olivat narttu ja uros, Siro ja Zero. Me perheemme lapset olimme kovin innostuneita söpöistä pennuista ja päätimme jättää Felixin ja Zeron meille. Siksi annoimme Nellin mummolaamme. Sirolle oli jo löytynyt koti muualta, mummolani läheltä. Minä nimesin Felixin ja Zeron. Siron pentunimenä käytimme Berttaa, mutta sen isäntäväki muutti nimen sitten mieleisekseen. Felix ja Zero olivat isosiskojeni koiria.
Aika kului ja pojat kasvoivat. Mitä isompia ne olivat, sitä kyllästyttävämpiä ne olivat meidän lasten mielestä. Niinpä olimme niiden kanssa aina vaan yhä harvemmin ja harvemmin. Pian se sitten menikin jo siihen pisteeseen, että emme oikeastaan olleet lainkaan koirien kanssa, kukaan meistä lapsista. Isä vain vei päivittäin ruoan niille ja siinäpä oikeastaan se. Emme olleet todellakaan mitään hyviä koirankouluttajia, emmekä varsinkaan hyviä omistajia. Felix ja Zero karkailivatkin usein, Zero lähti ensin ja Felix meni sen perässä.
Zero oli ison koonsa, sekä dominoivemman luonteensa takia se pomo. Kaikki mitä se teki,  teki Felix perässä. Muutenhan Felix oli oikeastaan kiltimpi kuin se. Ne eivät osanneet muita käskyjä, kuin istu ja satunnaisesti käskyt maahan ja tassu. Niitä ei oltu siis peruskoulutettu edes mitenkään. Ne vetivät lenkeillä kuin hullut, eikä niitä olisi voinut edes kuvitella pidettävän vapaina, sillä ne olisivat karanneet heti. Karkailusta alkoikin tulla jatkuvaa ja isälläni, joka ei myöskään ymmärtänyt koirista oikeastaan mitään, meni hermot siihen ja hän päätti lopettaa Zeron. Hän väitti sitä mielenvikaiseksi, vaikka tosiasiassa kouluttamattomuudestahan se johtui.
Tapahtunut sai minut kuitenkin heräämään, Felix oli ollut aina se, josta pidin kaksikosta enemmän, vaikka tietysti rakastin Zeroakin. En tahtonut Felixllle käyvän niin. Joten päätin aloittaa Felixin hoitamisen. Aloin käyttää Felixiä aluksi vain lenkeillä. Käytin lenkillä tosin vain kerran päivässä, eivätkä lenkit olleet edes pitkiä. Noina aikoina Felixistä tuli kuitenkin periaatteessa minun koirani.
Eräänä päivänä ollessani lenkillä Felixin kanssa sen kimppuun hyökkäsi pihallaan vapaana ollut karjalankarhukoira meidän kävellessämme talon ohi. Felixille jäikin tuosta kohtauksesta pelko ja aggressiivisuus muita koiria kohtaan. En osannut tuolloin tietenkään kouluttaa remmiräyhäämistä, vetämistä tai mitään muutakaan huonoa käytöstä pois, sillä olin niin kokematon ja tietämätön koirien suhteen. En vain tiennyt mitä pitäisi tehdä, en tajunnut mitään mistään tuollaisista asioista.
En muista tarkalleen ottaen, että miten sitten lopulta järkiinnyin kunnolla koirien suhteen. Luultavasti se kuitenkin alkoi, kun aloimme käydä ystävieni kanssa ryhmälenkeillä koirien kanssa. Huomasin muiden koirista, kuinka huonosti Felix oikeasti käyttäytyi. Halusin, että minunkin koirani osaisi jotain ja aloitin pikkuhiljaa koulutuksen. Koulutusinnostus lähtikin sitten kieri tempun ja paikka käskyn opettamisesta.
Aloin pikkuhiljaa viettää Felixin kanssa aikaa useammin ja useammin ja suhteemme alkoi hiljalleen kehittyä.  Aloin etsiä tietoa koirista ja ottamaan niistä oikeasti kunnolla selvää sekä perehdyin niiden koulutkseen. Sitten aloitinkin Felixin kanssa kaikenlaista peruskoulutusta: kontakti harjoituksia, lenkillä vetämättömyyttä, pihalla vapaana olemista ynnä muuta sellaista, pienin askelin kerrallaan.
Paljon töitä olenkin Felixin kanssa saanut tehdä, ja mahtava hurtta siitä on tullutkin! Suhteemme on nykyisin hyvä, eikä se  esimerkiksi vedä enää lenkeillä ja pysyy mainiosti vapaana sekä osaa paljon temppuja ja minulle isoin juttu: Felix ei enää ole koira aggressiivinen. Ennen se olisi hyökännyt oikopäätä muiden koirien kimppuun sukupuoleen ja kokoon katsomatta. Tosin isompien urosten kanssa tarvitaan tavallisesti enemmän totutusta. Remmirähinästäkin ollaan jo periaatteessa päästy. Kyllä tuo vielä nykyisinkin saattaa hermostua vastaan tulevista koirista, mutta ääntely jää  vain vinkumiseen. Nykyisin Felix on ihan eri koira kuin ennen.



 kuvat © Laura Oinas